|
Post by Tuukka A. on Aug 18, 2004 15:04:08 GMT 2
se vaan että kisoja aletaan jakamaan pitäis mun mielestä sopia vähän aikaisemmin ku "loppukaudesta" ja kuukaus ennen SM-kisoja. Jos ne halutaan jakaa, niin sitä voi miettiä esim. kokeiltavaksi ens vuodelle. Mun mielestä kuitenkin 3 päivän turnee ois paras. Sillon ehdittäis pelata tuplat ja sinkut rauhassa. Ainoo ongelma on sunnuntai, jolle ei saa paljon yleisöä. Tästä asiaa en ole tutkinut, joten siihen en kommentoi.
Sit vois mahdollisesti myös miettiä sitä vaihtoehtoa että sinkut pelattais jo torstaina (jos finaalit on pakko saada lauantaille). Tälle vuodellehan se alkaa olla jo myöhäistä mutta tulevaisuutta ajatellen. Työasiathan ei välttämättä anna periksi, mutta jos kisojen ajankohta laitetaan mahd. aikaisin lukkoon, jää työssäkäyville sinkkupelureille ees vähän enemmän aikaa järkätä myös torstai vapaaksi..
Mut enpä sitten tiedä. Joka tapauksessa ei lajeja kannata alkaa karsimaan, ja jos sinkku jätetään nyt pois niin helposti käy niin, ettei tänä vuonna kukaan jaksa/ehdi järjestämään erillistä turnausta sille.
|
|
|
Post by Sakarias on Aug 18, 2004 15:22:02 GMT 2
Kuinka mahdotonta olisi pelata sinkut sunnuntaina? Vaikka se oliskin huono päivä kerätä yleisöä, niin ei se pelaamista kuitenkaan estä. Samalla nähtäisiin kuinka paljon osallistujia sinkut keräis.
|
|
|
Post by Matti P on Aug 18, 2004 17:18:58 GMT 2
Mitenkäs ois single elimination sinkkujen osalta? Koska kisoihin tullee n. 30 pelaajaa, pelejä tulis enintään 5. Matsit vois pelata yks erä viiteentoista. Ne voitais pelata kokonaan perjantaina, tai jättää finaali lauantaille (jos lauantain ohjelmassa on varaa).
Mun mielestä tossa on hyviä puolia:
- molemmat lajit samoissa kisoissa - ei rasittane pelaajia kohtuuttomasti - ei tarvi ottaa ylimääräisiä päiviä käyttöön
Huonoja puolia:
- onko Jukkiksella tai joillain muilla paikat luilla lauantaina? - perjantaista tulee tosi pitkä päivä - Kisat voi olla ohi yhden erän jälkeen - kahdeksan parasta pitää ratkoa eli 8:lle pelaajalle tulee 5 matsia.
Mielipiteitä?
Matti
|
|
|
Post by jAni on Aug 18, 2004 22:20:36 GMT 2
Single elimination kuulostaa hyvältä, mutta kuitenkin tarvitaan omat sarjat intermediate ja pro pelaajille?? Silloin yksi päivä lisää olisi ehdoton. Sunnuntaillehan sen voisi laittaa, mutta sisähallin hankkiminen sunnuntaille ei ole kauhean helppoa eikä halpaa. Halli voi tulla maksamaan hyvinkin 500€, 30:llä osallistujalla se tekisi jotakuinkin 17€ per nassu. Löytyykö 30 pelaajaa, jotka olis valmiita maksamaan sen samantien, jotta halli saataisiin varattua??
|
|
|
Post by Sakarias on Aug 18, 2004 22:28:24 GMT 2
Mun mielestä toi single elimination vois olla toimiva jos olis esim. 8 sijoitettua pelaajaa ja loput arvottaisiin tenniksen tyyliin. Puhdas seedaus ei mun mielestä kuulu single eliminationiin.
17 € on kyllä hieman turhan paljon yhdestä lajista...
|
|
Fat
Novice
Posts: 23
|
Post by Fat on Aug 19, 2004 21:19:09 GMT 2
Sinkkunetit pitää SM-kisoissa tänä vuonna pelata. Ei niitä voi tässä vaiheessa enää karsia ja erottaa toisiin kisoihin. Olen valmis pelaamaan sinkut ja tuplat vaikka samana päivänä ja vaikka yhteen putkeen ilman taukoja jos se sitä vaatii. Tiedän, että tämän takia en voi panostaa molempiin lajeihin täysillä eikä se minua haittaa. Kumpaankaan lajiin ei ole osallistumispakkoa.
Jos sinkut halutaan erottaa SM-kisoista, ei sitä voi tänä vuonna enää tehdä, ensi vuodesta kannattaa sopia ajoissa? Ymmärrän tuplanettien aiheuttaman rasituksen aikataulutukseen tuomat ongelmat ja sen, ettei mahdollisesti tarvittavan hallin järjestäminen ylimääräiseksi päiväksi tässä vaiheessa ole helppoa/halpaa. Kisojen järjestäjät näkevät muutenkin paljon vaivaa.
Kontaktivirheestä sen verran, että tosi hyvä että odi nosti asian esiin. Saadaan varmistettua että yhteinen sääntö kisoissa löytyy ja kisapelien alkaessa asia on kaikille selvä. Kansainvälisistä säännöistä ei mielestäni tule poiketa. Onko tästä muilla kuin odilla eroavia mielipiteitä? Itse pelaisin myös mielelläni ilman net plane foulia ja se ei tee verkkofootbagista sählyä vaarallisempaa mutta se on sääntö. Eí voida lähteä siltä pohjalta että meilläpäin on aina saanut polvella pelata/yhdestä pompusta jatkaa/pienestä verkkovirheestä ei ole pidetty/jne.
Tuomarit nettiotteluissa ovat mukava lisä. Odotan sitä päivää, että kaikissa peleissä on edes yksi tuomari. Net plane foul ei kuitenkaan tarkoita sitä että tuomarit tarvitaan kaikissa (pooli)peleissä vaan Janin esittämä menetelmä on hyvä. Oma virhe pitää pystyä myöntämään aivan kuten verkkovirhe. Jos vastustaja näki virheen ja itse kiistää, uusi pallo on paikallaan.
|
|
|
Post by Finja on Aug 23, 2004 9:08:34 GMT 2
Tervehdys, Kylläpä on porukka varpaillaan . On se kumma että liiton toimia ei olla valmiita tukemaan kuin kymmenellä eurolla vuosi ja sitten odotellaan kisoilta enemmän. Pitää yrittää muistaa että joidenkin on tehtävä työtä jatkuvasti ilmaiseksi. Itse en missään tapauksessa aio osallistua sinkkuihin millään muotoa saman viikonlopun aikana, koska paikat ei yksinkertaisesti enää kestä. Samaisia merkkejä olen huomannut monissa muissa pelaajissa. Toki porukka voi pelata suomenmestaruudesta heti tuplien jälkeen. Itse kuitenkin haluaisin että sinkut järjestettäisiin erikseen joskus talvikaudella kun meillä nettipelaajilla ei ole mitään muita tapahtumia ja muutenkin olisi kiva pelata sinkuista kunnolla eikä millään yksi erä 15 säännöillä. Näin ei rääkättäisi pelaajia loppuun, pelien taso olisi korkeampi josta olisi hyötyä meille pelaajille jatkoa ajatellen, selviäisi pelaajien kisakunto maajoukkuevalintoja ajatellen. Tämä olisi myös hyvä että saataisiin yksi tapaaminen lisää nettiporukoiden kanssa jossa voitaisiin käydä läpi noita mm-kisojen nettijärjestelyjä. Mielestäni esim. samainen paikka missä Turku Open tänä vuonna järjestettiin olisi vallan mainio Sinkkujen sm-kisoihin. Tämä toki tarkoittaisi sitä että Footcraftin poikien pitäisi hoitaa järjestelyt? Ei muuta kuin mielipiteitä saa ilmoittaa ja jäitä hattuun Peltolan Jukka
|
|
Fat
Novice
Posts: 23
|
Post by Fat on Aug 23, 2004 10:25:58 GMT 2
Ilman Jukkista ja monia muita pelaajia sinkkukulta ei ole minkään arvoinen ja taso romahtaa dramaattisesti. Huono juttu. Se vaan harmittaa jos footbag-kilpailuja aletaan pilkkomaan eri kisoihin ja homma aloitetaan suosikkilajistani sinkuista. Tämä asettaa footbag-lajeille sisäisen arvojärjestyksen ja joku kaunis päivä freestyle ja nettikisat erotetaan ehkä toisistaan. Toiset kiinnostavat yleisöä enemmän kuin toiset ja alkaa muutenkin niin pienet footbag-piirit pahimmassa tapauksessa jakautumaan freestyle-, sinkku- ja tuplapelaajiin. Jos kaikki lajit pelataan samoissa kisoissa, kisaorganisaatio on vahvempi koska kaikki puhaltaa samaan hiileen.
Jos sinkkujen suomenmestaruutta ei ratkaista elokuussa, olisi ainakin kohtuullista odottaa että on tiedossa koska ja missä kisat sinkuille pelataan ja kuka niistä vastaa. Kisojen järjestäminen on kova juttu ja siihen käytetyistä tunneista ei saa (rahallista) korvausta eli kaikki kunnia niille jotka tätä työtä tekevät. Nettikisat talvella kuulostaa kyllä hyvältä vaikka niissä ei suomenmestaruudesta pelattaisikaan.
Kaikki taitaa nyt riippua SM-kisojen järjestäjistä. Minun mielestäni tätä pitää nyt harkita tarkkaan sillä tällä on suuri vaikutus lähivuosina tuleviin nettikisoihin ja niiden luonteeseen.
Jani Lirkki
|
|
|
Post by Finja on Aug 23, 2004 11:33:41 GMT 2
Jep. Tarkoituksena on mielestäni hakea parasta ratkaisua pelaajille eli täten myös lajille. Itse oon huomannut että ei ole soveliasta vaatia pelaajilta moisia fyysisiä ponnistuksia niin tiiviillä aikatauluilla kun on aina aiemmin ollut. Itse olen lähes alkanut vihaamaan sinkkuja sillä turnauksissa se aina turmelee ruhoni. Näin ei tarvitsisi olla jos olisi aikaa ja petkele sitähän on. Ei yleisöä kiinnosta (ainakaan vielä) onko sinkut näiden yhteydessä vai kahden kuukauden päästä. Tarkoitus ei ole erottaa lajeja tai vaikuttaa negatiivisesti pieneen ja pippuriseen yhteisöömme. On vain aika nostaa organisoinnin tasoa ja pelien tasoa (toivottavasti myös tiedottamisen ja kaiken muunkin). Jos lajin parista löytyisi rahaa niin tämähän menisi niin että vuoden mittaan olisi useampi osakilpailu (net sekä freestyle yhdessä) ja kauden huipentavat finaalit. Ikävä kyllä fyrkkaa ei vielä ole moiseen, mutta toivotaan parasta. P.S. Käykääs muuten kaikki lukemassa Footcraftin sivuilta EM- ja MM-kisaraportit niin tiedätte miten paljon rakkautta lajimme sisällä on, varsinkin ulkomaalaisille Jukka
|
|
|
Post by Matti P on Aug 23, 2004 17:00:07 GMT 2
Itse kuitenkin haluaisin että sinkut järjestettäisiin erikseen joskus talvikaudella kun meillä nettipelaajilla ei ole mitään muita tapahtumia ja muutenkin olisi kiva pelata sinkuista kunnolla eikä millään yksi erä 15 säännöillä. Oon sinänsä samaa mieltä, että sinkkujen Suomen mestaruus [glow=red,2,300]pitää[/glow] ratkaista. Kaikista helpointa ois järkätä sinkut samaan yhteyteen ku tuplatkin, mutta jos siihen ei oo halukkuutta/aikaa, niin parempi myöhään... Toisaalta, arvokisat talvella kuulostaa itse asiassa aika hyvältä. Ois vähän enemmän motivaatiota treenata pimeinä talvi-iltoina. Sulla, Jukka kun aikaa kerran on, niin kerroppa Finnish Openin kisaorganisaatiosta, että ketä siihen kuuluu? Ellei se sitten oo salaisuus Jos siihen mennään, että sinkkuja ei pelata Finnish Openin yhteydessä, Footcraft suostunee järkkäämään matalan profiilin sinkkuskabat. [uhomode]Järkkään ne vaikka yksin, kunhan ne pelataan.[/uhomode] Rakkautta löytyy, tuu hakemaan vaan Matti
|
|
|
Post by Finja on Aug 23, 2004 17:13:01 GMT 2
Parahin Matti!
Meillä ei ole halukkuutta eikä resursseja järjestää sinkkuja FFO:n yhteydessä. Sanotaanko että MM-kisoja ajatellen on tärkeämpiäkin asioita esim. fyrkan löytäminen näihin kisoihin sillä budjetti on ainakin 20-kertainen aiempiin kisoihin. Median paikalle haaliminen, niin että Mattikin voi lukea kisamenestyksestään.
JA
Itsehän tuossa luettelit niitä muita hyviä syitä. Voitaisiin ajatella että skabojen yhteydessä pidettäisiin muutama miittinki ajatellen mm-skaboja sekä voidaan pitää ns. footbagleiri ja kauden päättäjäiset. Freestylereille Jamit tai skabat riippuen Felixin rahkeista. Ja matalaan profiiliin ollaan jo totuttu eli ei mitään erikoista tarvita.
Ja Möhkäle - Oon yrittänyt soittaa sulle jo reilun viikon ilman menestystä. Eli soitatko kun kuulet. Mä laitan sulle FFO:n työorganisaation mailissa kun siinä on kaikkien yhteystiedot jotka eivät välttämättä nettiin kuulu.
- Jukka
|
|
|
Post by jasp on Aug 24, 2004 15:57:51 GMT 2
Olen pettynyt, jos sinkkuja ei pelata. Ilmoitus siitä tuli kuitenkin aika myöhään ja olen sitä odotellut jo aika kauan. Niitä kun ei pelattu Turku Openissakaan. No kuitenkin, Ensi vuonna sitten kolmen (tai vaikka viiden) päivän kisat niin, että kaikki lajit mahtuu mukaan. Minä vaadin.
Ei oo pakko jos ei huvita.
|
|
|
Post by Finja on Aug 24, 2004 16:27:55 GMT 2
Helou Jasp ó Silva ja muut,
Pettynyt saa olla, mutta tässä on aika lailla puoltavia asioita miksi sinkut pidetään erikseen myöhemmin Turun seudulla Footcraftin toimesta.
Kilpailuja ei voida tehdä muutaman kaverin mieltymyksen mukaan vaan sponssien, järjestäjien, resurssien, median ja tietenkin suurimman massan mukaan. Miksi itkeä jos kerrankin yritetään panostaa varsinkin mediaan. Sitä paitsi se millä tasolla meidän sinkut on verrattuna muihin lajeihin saa tuntemaan olonsa hyvinkin nöyräksi.
Tehkää itsellenne ja lajille palvelus ja treenatkaa kovemmin kuin koskaan ja tulkaa noutamaan mitalit Turusta kun siellä ne tittelit tulevat olemaan tyrkyllä.
Monen päivän sm-kisat kieltämättä olisivat paras ratkaisu, mutta siihen ei juurikaan taida olla muuta mahdollisuutta kuin kesä jolloin porukka on lomilla. Enpä kyllä usko että porukalla on juurikaan rahkeita vielä ensi vuonna tätä visiota toteuttaa kun on nuo mm-kisat tai jos projekti lähtee hyvin rullaamaan niin sponssithan saattavat jopa vaatia sitä. Mene ja tiedä.
Jukka
|
|
odi
Intermediate
Posts: 94
|
Post by odi on Aug 24, 2004 20:32:11 GMT 2
Meillä ei ole halukkuutta eikä resursseja järjestää sinkkuja FFO:n yhteydessä. Sanotaanko että MM-kisoja ajatellen on tärkeämpiäkin asioita esim. fyrkan löytäminen näihin kisoihin sillä budjetti on ainakin 20-kertainen aiempiin kisoihin. Tuon rahan hankkimisenhan voisi muuten aloittaa TEKEMÄLLÄ FFA:n JÄSENMAKSUJEN MAKSAMISEN MAHDOLLISEKSI!!! Sen voisi mahdollistaa esimerkiksi ilmoittamalla jäsenille tilinumeron, jonka avulla maksaminen olisi helppoa, jollei jopa mahdollista!
|
|
|
Post by Finja on Aug 25, 2004 8:35:20 GMT 2
Niinpä.
Se on kiva että porukalla on mielipiteitä miten hommat pitäis tehdä. Mä yritin ajaa organisaatio muutosta koko kevään - jotain tapahtui, mutta sitten taas kukaan ei tee mitään ellei pyydä.
Eli josko Odi ottaa hoitaakseen jäsenrekisterin päivityksen ja vanhoille jäsenille tiedottamisen. Siinä on vaan yksi mutta että se maksaaa pirusti sillä sitä ei voi enää tässä vaiheessa tehdä vain sähköisesti. Jos kuitenkin päätät sen tehdä niin juttele Juden kanssa ensin.
Lisäksi jos rahasta puhutaan niin liitolla on muitakin kuluja kuin joku salivuokra sinkkuja varten, mutta porukka äänesti että kymppihän riittää. Kympin pitäisi riittää vuosimaksuksi liitolle, mutta sitten Jyväskylä Openiin osallistumismaksu on 5 € laaki. Siinä voi pari kympin ehdottajaa miettiä onko kaikki balanssissa.
Tässä on useampi jamppa vääntänyt ilman mitään palkkioita tai edes kiitoksen sanaa pakarat ruvella, niin soisin kyllä että laitetaan vaikka liiton toimesta vetämään kimppalotto;)
- Jukka
|
|